Euroopan aluekehitysrahasto
Vipuvoimaa EU:lta
Hankkeen julkinen nimi: Sunduka 2021 Kasvu ja kansainvälistyminen
Toimiala: 6201 Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
Hankkeen toteutuskunta: Oulu

Sunduka Oy on onnistunut kehittämään yhden Suomessa isoimmista, avoimista ohjelmistoalustoista ja mobiiliasioinnin yhteisöistä. Mobiiliasioinnin ohjelmistoalusta on tuotenimeltään Cardu ja EU on palkinnut sen Innovaatio Sertifikaatilla. Latauksia yhteisössä on jo lähes 0.5 miljoonaa, mobiilikanavia noin 1.4 miljoonaa ja yrityksiäkin satoja, erityisesti PK-yrityksiä. Vuoden 2020 aikana, COVID-19 pandemiasta huolimatta, yhtiö on pystynyt kasvamaan, mutta lähinnä Suomessa. Hankkeen läpimurtotavoitteena on uudistaa toimintaa ja kehittää kansainvälisen tason pilvipalvelu kasvun moninkertaistamiseksi. Lisäksi hankkeen osatavoitteina on kehittää yhtiön osaamista ja innovaatiotoimintaa vahvistamalla IPR salkkua, ml. 5G-markkina, USAssa, EUssa ja Aasiassa.

Edut ovat nyt Cardulla. Eivät kortilla.